Sijoita euro, saat viisi takaisin


Vilpoinen tuuli puhaltaa katsomoihin. Kioskin sisälle kuuluu selostusta, josta erottaa tuttujen pelaajien nimet. Se on taas kioskivuoro Kempeleen Kirin tyttöjen pesisjoukkueen hyväksi! Käännän makkaroita grillissä ja otan vastaan kolikoita tutulta vanhemmalta sedältä, joka on käynyt katsomassa kaikki ykköspesiksen pelit viimeisen 5 vuoden aikana. Kuulen selostuksesta ja yleisön huudoista, kuinka joku lyö takarajasta läpi. Taitaa tulla kunnari.

Kyseessä on pikkusiskoni pesisjoukkueen peli 90 –luvun lopulta.

Minä selvisin vain katsomokeikoilla ja muutamilla kioskivuoroilla, mutta monille vanhemmille ja perheille urheiluseurojen talkootyö, juniorijoukkueen huoltajahommat, sukkien myynti tai mokkapalojen paistamiset kioskivuoroa varten ovat tulleet enemmänkin tutuksi. Se on ollut lukuisille perheille osa elämää ja täyttänyt kalenteria jopa vuosien ajan. Kannattaako se?

Minun vapaa-aikani kului ensin pihapelien ja sittemmin TaeKwon-Don parissa. Siskot pelasivat pesäpalloa, veli korjaili autoja ja ajoi rallia. Urheiluseuran treeneistä saimme taitojen kehittymisen ja hyvän yleiskunnon lisäksi ne kaikista tärkeimmät kaverit. Myöhemmin olen usein miettinyt, missä me nuorena olisimme olleet, ellei sitten niissä takapihan peleissä, turnauksissa tai pelikentillä? Kun me lähdimme lauantaina treeneihin tai leireille, jotkut samanikäiset valuivat parkkipaikoille ja ostoskeskuksiin. Kun me välillä tulimme pokaalien ja muutaman mustelman kanssa kotiin, eräät luokkakaverit tulivat poliisiautolla nuhtelujen kanssa. Kun lukiossa heitin vaivatta kärrynpyöriä liikuntatunnilla, en voinut käsittää, miksi joku lintsasi kaikki liikuntatunnit?

Sijoita euro lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen, niin yhteiskunta maksaa sen viisinkertaisesti takaisin. Muuten maksaisit suurempia sairaanhoitokuluja siitä, kuinka liikkumista vierastavat nuoret sairastelevat enemmän tai työikäisenä selkä reistailee. Maksaisit korkeampia vakuutusmaksuja ja sakkolappuja siitä, kun toimettomat nuoret turhautuvat, tekevät pieniä vahingontekoja ja nahistelevat ostoskeskusten vartijoiden kanssa. Ehkä ihmettelisit myös sitä, kun aikuistuva lapsesi ei pärjääkään työelämässä tai harjoitteluissa, koska hän ei ole koskaan toiminut joukkueessa. Masennuksen hoitaminen ja terapeutin tapaaminen maksavat varmasti enemmän, kuin monen liikuntalajin kausimaksu. Liikkuminen on erinomaista terapiaa. Pelkästään Rovaniemellä kaupunki käyttää yli 18 miljoonaa euroa vuosittain työntekijöiden sairauspoissaoloihin. Tuosta sadasosasummalla liikuntaseurat tekisivät lähes ihmeitä!

Mistä seurat löytävät talkooväkeä, jota ilman ne eivät pärjää? Vaikka seura voisikin maksaa pientä korvausta laadukkaasta valmennuksesta tai vapaa-ajan käyttämisestä urheilun hyväksi, verottaja iskee heti. Ei kannata. Liian monet seurat kamppailevat vuodesta toiseen taloudellisten paineiden alla. Se aika, mikä pitäisi käyttää juuri siihen valmentamiseen ja toiminnan kehittämiseen meneekin sen pohtimiseen, mistä saadaan seuraavien pelireissujen matkarahat. Mikään laji eikä yksikään urheilija kehity huipulle, jos kaudet ovat ainaista selviytymistä ja sitkumista.

Urheiluseurojen tukeminen on kunnilta järkevää, sillä se maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Ilman seurojen arvokasta työtä kuntien ei olisi mitenkään mahdollista toteuttaa näin monipuolisia liikuntamahdollisuuksia tällaisissa puitteissa. Vastaavasti seurat ovat täysin riippuvaisia niin taloudellisesta tuesta kuin muustakin yhteistyöstä. Kuntien osoittamat liikuntapaikat ja salivuorot ovat monen seuratoiminnan jatkumisen edellytys ja isojen tapahtumien järjestäminen vaatii saumatonta yhteistyötä. Menestyvät seurat ja urheilijat ovat myös kunnille erinomaisia käyntikortteja! Vai mitä sinulla tulee mieleen esimerkiksi Sotkamosta tai osaatko yhdistää Kärppiä johonkin paikkakuntaan?

Lasten ja nuorten liikkumattomuudesta uhkaa tulla yksi lähitulevaisuutemme suurimmista haasteista, kun lisääntyvät sairastelut ja terveysongelmat kasvattavat terveydenhuoltokustannuksia ja verotustarvetta entisestään.

Osaako Rovaniemi hyödyntää sitä valtavaa potentiaalia ja mainosarvoa, jota täällä olisi tarjolla? No ei. Meillä on paljon lahjakkaita, jopa MM-tasoisia urheilijoita, joista kukaan ei tiedä mitään. Ulkomaiset turistit, erityisesti japanilaiset, olisivat hyvinkin kiinnostuneita omasta lempilajista mäkihypystä, mutta meillä hyppytornit ovat pimeänä. Loputkin hyppääjät ottavat sukset kainaloon ja muuttavat muualle. Harvassa kaupungissa on hiihtokeskusta aivan keskustan tuntumassa, mutta meillä ajetaan sen ohi turhan helposti. Rovaniemeltä puuttuvat jopa näyttävät ja houkuttelevat opasteet!

Esitän, että perustamme liikuntatyöryhmän, jossa selvitettäisiin eri urheilulajien harrastajatilanne, kartoitetaan tilatarvetta, seuran tilannetta ja pohditaan, miten kaupunki voisi tukea ja huomioida seuratoimintaa päätöksenteossa. Tehdään joukkueistamme koko Lapin ylpeydenaiheita ja yksilöistämme roolimalleja.