Koulualue: Varattomilta pääsy kielletty!


Mikä on koulumaailmassa muuttunut? Kenen virkanimike voisi olla "pomottaja"?

Kasvoin maatilalla lypsylehmien ja peltojen keskellä, jossa sain viettää turvallisen, mutta haastavan lapsuuden. Rahaa oli todella vähän, mutta toisaalta vanhempani opettivat säästäväisyyttä ja harkittua rahojen käyttöä. Nämä opit ovat kantaneet aikuisikään saakka ja olen edelleen tarkka rahojen käyttäjä. Vanhempani elivät maanviljelijöinä aivan kuten heidänkin vanhempansa, eivätkä he erityisemmin piitanneet koulutuksesta. Äidille oli tärkeää, että peruskoulun jälkeen hankitaan nopeasti mikä tahansa ammatti ja että täysi-ikäinen ansaitsee omat rahansa. Itselläni oli toisenlaiset suunnitelmat: haaveilin yliopisto-opinnoista ja harrastuksista. Poliisi-TV oli lempiohjelmani ja laadin pikkusisarelleni kaikenlaisia sopimusasiakirjoja ja maksusuunnitelmia jo ennen kuin olin mennyt edes kouluun.

Yläaste- ja lukioaikana minulla ei ollut ketään, keneltä olisin voinut kysyä neuvoa tai saada apua opiskelussa ja läksyjen teossa. Minun oli muutoinkin pärjättävä itse. Lukio ja yliopistohaaveeni olivat perheessäni rasitteita, eikä pelkästään taloudellisesti.

Äitini kehotti minua muuttamaan lukioikäisenä omilleni, sillä hän koki häpeää minun lukiessa kokeisiin. Olin päättänyt seurata sydäntäni ja unelmiani, joten muutin 19 –vuotiaana Rovaniemelle. Luin oikeustieteellisen pääsykoekirjoja, jotka oli ostettu sedältäni salaa lainatuilla rahoilla ja jotka maksoin hänelle takaisin. Mutta ei se mitään, pääsin oikeustieteelliseen ja valmistuin erinomaisin arvosanoin.

Minä asun Suomessa, jossa jokainen saa ilmainen perusopetuksen ja jossa jokaisella on mahdollisuus kouluttautua. Olen suorittanut työn ohella myös muita tutkintoja, joten koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella.

Koulumaailmaa ja lainsäädäntöä uudistetaan ja on uudistettu monin tavoin: peruskouluissa on tullut voimaan uudet opetussuunnitelmat, ammatillisen koulutuksen reformissa puolestaan uudistetaan koko ammatillinen koulutus. Hallitus on antanut esityksensä eduskunnalle yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta annettavaksi
laiksi. Oletteko kärryillä, mikä muuttuu?


Valintakoeuudistuksen myötä suurin osa yliopistojen opiskelupaikoista jaetaan ylioppilastutkinnon perusteella ja monilla aloilla valintakokeista luovutaan. Tämä kasvattaa ylioppilastutkinnon merkitystä, mutta toisaalta tuo myös monenlaisia vaikeuksia hyvin suurelle joukolle motivoituneita nuoria aikuisia: meillä on aloja, joita ei lukiossa opeteta, joten lukiomenestys ei juurikaan mittaa korkeakoulussa vaadittavia tietotaitoja. Näin on esimerkiksi oikeustieteissä. Toisekseen olen erityisen huolissani nuorista miehistä, sillä monilla aloilla yliopisto-opiskelijoista kaksi kolmasosaa on naisia. Lukioikäiset tytöt suoriutuvat lukiosta tunnollisemmin ja paremmilla arvosanoilla kuin pojat, mikä selittää naisten etumatkaa korkeakoulupaikkojen hakuvaiheessa. Koska arvosanojen merkitys korostuu, monet hajauttavat ylioppilaskirjoituksensa useammalle vuodelle. Todennäköisesti valmennuskurssit painottuvat tulevaisuudessa lukioihin. Samoin jatko-opiskelupaikka olisi syytä olla mielessä jo lukiota aloitellessa, jotta valinnaisaineet voi valita tukemaan mahdollisia tulevia pääsykokeita. Olen huolissani myös siitä suuresta joukosta motivoituneita nuoria aikuisia, joiden ylioppilaskirjoituksista on jo 3-6 vuotta. Miten he kykenevät vuosien päästä parantamaan ylioppilastodistustaan, joka on nyt avainasemassa jatko-opiskelupaikkoja jaettaessa?

Kaikilla nuorilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia panostaa lukio-opintoihin: osa nuorista joutuu kantamaan vastuuta myös taloudesta ja käymään koulun ohessa töissä. On myös lukioikäisiä nuoria, joiden oppimista hidastaa sairaus tai, yhä useammin, masennus. Oma kokemukseni oli myös haastava: minun oli vaikeaa pärjätä lukiossa, koska jouduin selviämään monesta muustakin asiasta yksin. Jokainen kirjahankinta vaati erityisjärjestelyjä, koska perheellämme ei ollut rahaa. Miten minulle olisi käynyt, jos opiskelupaikkani oikeustieteellisessä olisi
ollut kiinni keskinkertaisista lukion arvosanoistani?

Mielestäni lukioikäiselle on nyt kasautumassa kovasti vastuuta ja päätöksiä.


Ylioppilastutkinnon korostunutta merkitystä tasapainottavat avoimet kiintiöt korkeakouluihin. Opetusministeri Grahn-Laasonen on aivan oikein kiinnittänyt huomiota siihen, että opiskelupaikka korkeakoulusta tulee olla mahdollinen myös niille, jotka ovat osoittaneet kykyä ja motivaatiota tietylle alalle esimerkiksi avoimen yliopiston opintoja suorittamalla. Yliopistoihin tulee lisätä avoimia kiintiöitä tämänkaltaisille hakijoille. Riittävän suuri opiskelijakiintiö ja realistiset opintopiste- ja arvosanavaatimukset poistavat valintakoeuudistuksen mukanaan tuomaa eriarvoisuutta ja haasteita.


Kuka on ”pomottaja”?

Ammatillisen koulutuksen reformissa uudistetaan muun muassa koulutuksen ohjaus, tutkintorakenne, koulutuksen toteuttamismuotoja sekä järjestäjärakennetta. Uudistus valmistellaan tiiviissä yhteistyössä ammatillisen koulutuksen kentän ja sidosryhmien kanssa. Ammatillisen perustutkinnon koulutuksessa perinteistä lähiopetusta vähennetään ja
vastaavasti työssäoppimista lisätään. Työpaikan on nimettävä nuorelle työpaikkaohjaaja ja opettaja vierailee säännöllisesti työpaikalla. Tällä tavoitellaan muun muassa nopeampaa työllistymistä valmistumisen jälkeen.

Ajatus on kannatettava ja hyvä, mutta vain siinä tapauksessa, että työssäoppimisen haitat tunnistetaan: käykö niin, että työnantaja ja esimies joutuvat kantamaan yhä suuremman vastuun opettamisesta ja ohjauksesta? Lähiopetuksessa opettaja on tiiviisti ja säännöllisesti yhteydessä opiskelijaa. Opettajan on helpompaa puuttua havaitsemiinsa huolenaiheisiin ja opiskelijan vaikeuksiin, kuten poissaoloihin tai päihteiden käyttöön. Huolehtivatko
esimiehet työpaikalla, jos nuorella tuntuu olevan vaikeuksia? On myös muistettava, että työssäoppija ei ole työntekijä vaan opiskelija. Ammatillisessa koulutuksessa tulee olla riittävä määrä työpaikkaohjaajia, jotta nuori ei jää
yksin. Työelämä kun voi olla hyvinkin haastavaa ja tuoda mukanaan epäonnistumisia ja vaikeita ihmissuhteita, joista aikuisetkaan eivät aina selviä.

Mikä on työpaikkaohjaajan rooli? Jos kerran opettaja ja pomo yhdistetään, käytetäänkö hänestä nimitystä pomottaja?


Olen erityisen kiitollinen siitä, ettei yliopistoihin ole suunnitteilla tuhansien eurojen lukukausimaksuja. Toki lukukausimaksut kannustaisivat opiskelijoita tehokkaaseen opiskeluun, mutta korkeista maksuista koituvat haitat ovatkin todella vahingollisia. Opiskelijoiden oikeutta opintoetuuksiin (opintotuki) on kavennettu ja rajoitettu, ja opintotukeen on liitetty yhä suuremmassa määrin opintolaina. Korkeakoulussa opiskeleva täysi-ikäinen saa opintoetuutta 250,28 euroa /kk sekä valtion takaamaa opintolainaa. Asumiseen on mahdollista saada yleistä asumistukea ja tienata saa 667 euron edestä palkkaa kuukaudessa. Kysymys kuuluu: millä korkeakouluopiskelijat rahoittaisivat lukukausimaksunsa?


Lukukausimaksut lisäisivät sosiaalista eriarvoisuutta ja korostaisivat hyvätuloisten vanhempien vaikutusta lasten korkeakouluopiskeluun. Jos vanhemmat olisivat pienituloisia tai varattomia, heidän taloudellinen asemansa ja valintansa vaikeuttaisivat lastensa mahdollisuutta saada korkeakoulututkinto. Vastaavasti varakkaat perheet voivat tukea opintomaksuissa ja opiskelussa paremmin, mikä lisää hyvätuloisten perheiden lasten pärjäämistä korkeakouluissa. Opintomaksuja jouduttaisiin rahoittamaan työnteolla, mikä vastaavasti hidastaisi opiskeluja ja valmistumista. Yksi syy Suomen menestymiseen on maksuttomassa koulutuksessa, joka kaventaa sosioekonomisia eroja ja tasoittaa eriarvoisuutta eivätkä lapset joudu kantamaan vanhempien vähävaraisuudesta koituvaa taakkaa. Jokaisella meistä on mahdollisuus maksuttomaan korkeakoulutukseen.

Suomi on sivistysvaltio. Suomessa jokainen on yhdenvertainen. Onhan myös tulevaisuudessa?