Blogi: Politiikan hiekkalaatikolla

17.03.2019

Lue Sannan hauska kuvaus politiikan ajankohtaisista asioista: 

https://sannaluoma.blogspot.com/2019/03/politiikan-hiekkalaatikolla.html

POLITIIKAN HIEKKALAATIKOLLA

Muistan vielä ajan, jolloin seurailin kuntapolitiikkaa lähinnä lehtien otsikoiden kautta ja täyttelin vaalikoneita äänestäjänä. Kaksi vuotta myöhemmin voin kertoa, että politiikka on erikoinen temmellyskenttä. Minulla tulee mieleen se leikkipuiston hiekkalaatikko, jossa useammat lapset yrittävät leikkiä yhtä aikaa. Muutamat leikkivät aivan sopuisasti, jakavat lelut ja rakentavat hiekkakakkuja. Sitten tulee se kiusanhenki, joka vie muilta tavarat käsistä. Yksi kiukuttelee hiekkalaatikon laidalla ja haluaa lelut itselleen tai muuten uhkaa kertoa äidille. Yksi on luikkinut jo kauan sitten karkuun ja seurailee aidanraosta. Sitten on vielä se, jolla on kengät väärinpäin jalassa ja joka haluaisi mukaan pelaamaan, mutta ei oikein ymmärrä sääntöjä.

Politiikka ja yhteisten asioiden hoitaminen paljastavat ihmisestä monenlaisia piirteitä. Se sopii erinomaisesti niille, jotka kaipaavat huomiota, valtaa ja nimikkeitä, mutta asiantuntemusta löytyy hyvin vähän. Kun omat ansiot eivät riitä, aina voi varastaa toiselta idean tai jopa kirjoitukset. Esimerkiksi kuntapolitiikka tarjoaa paljon välineitä vaikuttamiseen ja vallankäyttöön, joka saattaa sumentaa harkintakykyä. Politiikassa kaivattaisiin enemmän niitä, jotka kykenevät leikkimään yhdessä siellä politiikan hiekkalaatikolla. Erityisen huonosti politiikka sopii sellaisille, jotka laskeskelevat pelkästään omia ääniään ja jotka tekevät mitä vain, jotta se kaduntallaaja äänestäisi seuraavissakin vaaleissa. Tumput suorana seisova ja kuvissa pönöttävä joojoo –tyyppi ei hyödytä ketään.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Vähemmän politiikkaa seuraavat henkilöt saattavat ihmetellä, mistä nyt on kysymys. Miksi ministerit vaihtuvat juuri kun opin muistamaan sen yhdenkin ministerin nimen? Ja ketä tässä pitäisi äänestää, jos haluaa että lentokoneet lentävät vielä ensi talvenakin ja ettei autoa haettaisi pihasta pois. Työpaikkakin olisi kiva pitää ja lihakeittoa syödä ainakin edes silloin tällöin. Pitääkö pihvejä ostaa varalta pakkaseen ja paistella niitä öisin, jolloin kukaan ei pääse syyttämään maapallon tuhoamisesta? Mites tuon koiran saa kasvissyöjäksi?

Olen vasta vähän aikaa sitten tullut mukaan politiikkaan, joten näen asiat usein vielä hiekkalaatikon ulkopuolelta. Hallituskauden jälkeen usein oppositiopuolueet nousevat valtaan. Jos esimerkiksi kokoomus on ollut hallituksessa, yleensä taloudenpito on tiukempaa, työllisyyttä ja yrittäjyyttä edistetään ja työttömiä patistetaan työnhakuun. Keskustan avulla maaseutua herätellään henkiin ja puukauppaa edistetään. Työkykyiset nuoret käsketään töihin tai kouluun. Se ei miellytä kaikkia, koska ketäänhän ei saisi komennella. Oppositio aloittaa jokaisen päivän möykkäämällä siitä, kuinka hallitus unohtaa pienituloiset. Hallitus vastaa, että ilman työtä kaikki olisivat tuella eläviä ja pienituloisia, paitsi että kuka ne tuet sitten maksaa?

Talouskuri kismittää ja seuraavissa vaaleissa vallan kahvaan äänestetäänkin ahkerasti lupauksia tehneet demarit. Demarit nappaavat mukaansa sydänystävänsä vasemmistoliiton sekä jonkun kolmannen, joka sopivasti kallistuu juuri vaaditun verran vasemmalle. Seuraavan hallituskauden aikana ay-liikkeet pääsevät kaikkiin neuvottelupöytiin, yrittäjät katoavat yhteiskunnasta, maahanmuuttosäännöksiä löysätään ja verotusta kiristetään. Asuntotuki kulkeutuu pienituloisten vuokralaisten kautta vuokranantajalle Kojamolle, joka saa 90 miljoonaa verovapaina osinkoina ay-liikkeille, jotka palauttavat sen vaalitukena SDP:lle. Perustulosta tehdään niin hyvä, ettei töihin kannata mennä. Loppukausi kuluu valittaessa siitä, miten se on niin epäreilua, kun työssäkäyvillä on enemmän rahaa.

Noh, neljän vuoden kuluttua vetovastuu taas vaihtuu.

Oman arvioni mukaan meillä ihmisillä on todella lyhyt muisti. Otsikoista syntyvät mielikuvat jäävät elämään mieliimme. Kukaan ei tunnu muistavan muutaman vuoden takaisia asioita. Se ei ole mikään ihme, elämme informaatiotulvassa ja asioita tapahtuu koko ajan. Minäkään en esimerkiksi muista viime vuosien euroviisuesiintyjiämme enkä ole enää varma siitäkään, miten Suomi sijoittui jääkiekon MM-kisoissa. Ja näitä kuitenkin useimmat seuraavat, ehkä jopa tarkemmin kuin päivän politiikkaa.

Pari esimerkkiä: Hallituskaudella 2011 -2015 opetusministereinä toimivat SDP:n Jukka Gustafsson ja Krista Kiuru. Demariministerit leikkasivat koulutuksesta yli 800 miljoonaa (8,4 %), eikä siinä vielä kaikki, sillä demarit olisivat halunneet vielä 270 miljoonan euron lisäleikkaukset koulutukseen. Nämä ”saavutukset” ovat jostain syystä jääneet viime vuosina demareiden oppositiohuutelussa hieman vähemmälle huomiolle. Toisena esimerkkinä mieleeni on jäänyt aiemmin oikeusministerinämmekin toimineen RKP:n Anna-Maja Henrikssonin jättämä lakialoite, jossa ehdotettiin sukupuolen lisäämistä rangaistuksen koventamisperusteisiin. Ilmeisesti kysymys oli miessukupuolesta. Edellinen oikeusministerimme, silloin perussuomalaisten nykyisin sinisten Jari Lindström kommentoi muuten Kouvolan Sanomissa v. 2016, että vankeustuomioita tulee välttää, koska vankeusvuoden hinta on niin kova. Onhan se kallista, mutta miten hyvin se istuu nykyisten puolueiden tavoitteisiin?

Mitäs nyt? Kevät koittaa, vaalit tulevat ja menevät. Uusi eduskunta aloittaa työnsä ja mikään ei muutu. Vai muuttuuko? Monet pohtivat, äänestävätkö puoluetta vai ihmistä. Hyvä kysymys! Moni pelkää, että puolueen tiukka linja ja ryhmäkuri vaikuttavat liikaa hyvänkin edustajan mielipiteisiin

Sellaisen erikoisen ilmiön olen havainnut viime aikoina, että joillakin on syntynyt kova tarve kopioida toisten kirjoituksia ja julkaisuja. Toisaalta onhan se mukava huomata, että minunkin kotisivut ovat sen verran kiinnostaneet, että löydän varsin tutun kuuloisia kirjoituksia otsikkoa myöten myöhemmin toisten julkaisemana. Ja onhan se toki kätevää, että jos asiantuntijuus tai elämänkokemukset eivät tunnu itsellä riittävän, niin niitähän voi aina lainata kaverilta.

Meillä on peli nimeltään politiikka mutta säännöt eivät ole kaikille samat. Toisilla on pakkomielle voittaa, toiset jättävät pelin kesken. Joskus tuntuu, että ympärillä on vain susia ja lampaita.

En koe olevani poliitikko, olen ennemminkin asioiden hoitaja. Ehkä olen ennemmin se hiekkalaatikon vieressä, kädet lanteilla seisova tapaus, joka vahtii, ettei kukaan vie leluja toisten kädestä. Tarvittaessa muistutan myös niistä pelisäännöistä.

Ja onneksi meillä on ohjekirja.

02.04.2019Oikeusministeri Antti Häkkänen Lapissa
01.04.2019Netissä vaanitaan lapsia; Päät pois pensaasta!
30.03.2019Sisäministeri Mykkänen vahvisti poliisien lisämäärärahat
28.03.2019Puhemies Paula Risikko kannattaa kotimaista tuotantoa
19.03.2019Petteri Orpo kutsui keskustelemaan SOTE:n jatkosta
17.03.2019Blogi: Politiikan hiekkalaatikolla
17.03.2019Julkaisu: Onko Lappi turvallinen viiden vuoden kuluttua?
26.02.2019Kannanotto kotimaisen maidon ja lihan puolesta
23.02.2019Opetusministeri Rovaniemellä ja Itä-Lapissa; Sanna mukana
16.02.2019Kokoomus starttasi vaalikevääseen

Siirry arkistoon »